Lepinkäislaulu
Sukupuoli: Kolli
Klaani: Varjoklaani (ent. erakko)
Asema: Soturi
Ropettaja: Ohrarieska
Kp: 648
Kuva: ©Ohrarieska
Teema & Ääni: Radical Face – Ghost Towns ( https://youtu.be/9MUA9hoDa40 )
Ulkonäkö: Keskivertokollia hieman pienempi vaaleanharmaa kissa, jonka kaula, kuono, vatsa ja tassut ovat valkoiset. Vankkarakenteinen, tasapainoinen ja omaa vahvat jalat. Turkki on suurimmassa osassa kehoa lyhyttä, karheaa ja tiheää, mutta poskissa, kyynärissä ja hännässä se on hieman pitempää. Varjoklaaniin liityttyään kolli on alkanut pitää turkkiaan paremmassa kunnossa, eikä se siksi ole enää yhtä likainen kuin erakkoaikoina. Takkuinen ja sotkuinen se on kuitenkin yhä, oikomisyrityksistä huolimatta.
Lepinkäislaululla on suuret, melko matalalle asettuneet korvat, joilla hänellä on tapana elehtiä paljon. Nenä ja anturat ovat tummat, kynnet valkeat ja kaarevat, joilla on kiipeillessä hyvä tarrata kaarnaan kiinni.
Soturilla on hiukan murjottava perusilme. Vaikka kollin muu ulkomuoto antaa nuhruisen ja huolimattoman kuvan, vaaleanvihreissä silmissä on tarkka, valpas katse. Hänellä on hyvin ilmeikkäät kasvot, jotka viestivät hänen ajatuksiaan ja tunteitaan usein selkeämmin kuin hänen omat sanansa. Kuonossaan hänellä on kaksi ja oikean silmän yläpuolella yksi pieni arpi.
Luonne: Vähäpuheinen ja tyyni kissa, joka pysyttelee mielellään konfliktien ulkopuolella. Kohtelias niin tuttuja kuin vieraitakin kohtaan, vaikka hänen on vaikea tutustua uusiin kissoihin. Silloin, kun Lepinkäislaulu tuntee olonsa turvalliseksi jonkun kanssa, hänestä puhkeaa esiin ystävällinen, huomioonottava ja lojaali ystävä. Vieraiden seurassa saattaa vaikuttaa joskus välinpitämättömältä.
Luottaa vain harvoihin ja valittuihin, mutta pyrkii itse olemaan kissa, johon toiset voivat luottaa. Kolli on myötätuntoinen ja hyväntahtoinen kissa, mutta sosiaalisesti kuitenkin kömpelö ja epävarma, minkä takia vajoaa suuremmissa joukoissa helposti sivustakatsojan rooliin. Tästä huolimatta, silloin kun kolli tekee jotain, jossa kokee olevansa hyvä, hän osaa olla hyvinkin itsevarma ja päättäväinen.
Kärsivällinen, järkevä ja harkitsevainen, mutta verrattain helposti stressaantuva ja säikky persoona. Osaa kuitenkin pitää puoliaan. Lepinkäislaulu on toiveikas pessimisti, joka toivoo parasta, mutta odottaa pahinta. Hän on tarkkaavainen ja valpas kissa, jolla on vahva selviytymisvaisto – se pelastanut hänen nahkansa useissa vaaratilanteissa.
Vaikka Lepinkäislaululla on hiljainen ulkokuori, on hänellä tietyissä asioissa vahvat mielipiteet. Varttuminen ankeassa, ulkomaailmalta suljetussa yhteisössä tiukan kurin alla on muodostanut Lepinkäislaululle voimakkaan inhon kaikenlaista sortoa ja itsekkäitä päälliköitä kohtaan. Kollilla onkin siis vahva oikeudentaju, joten vaikka hän ei mielellään sekaannu toisten asioihin, hän ei voi sietää viattomien kaltoinkohtelua. Hän arvostaa suuresti vapautta, minkä takia ei pidä normeista, turhasta hierarkiasta ja säännöistä. Kunnioittaa kuitenkin klaanien tapoja, päällikköään sekä soturilakia, niin pitkään kun ne istuvat hänen omaan oikeudentajuunsa.
Vaatimattomasta kollista huokuu vieno melankolisuus ja tuo on varsin taipuvainen surumielisiin ajatuksiin. Hän ei kuitenkaan jaa kyseisiä ajatuksia helposti toisille, sillä ei halua vaivata muita. Hän ei muutenkaan tahdo olla kenellekään taakaksi, vaan pyrkii pärjäämään yksin. Lähimmät ystävät, kuten Kurpitsakuu, ovat kuitenkin poikkeus; heille kolli uskaltaa avautua mieltään painavista asioista.
Menneisyys: Lepinkäislaulu, silloiselta nimeltään Lepinkäinen, syntyi kissapopulaatioon, joka asui Lintukodoksi kutsutussa vanhassa ladossa. Silloin tällöin populaatiota kävi ruokkimassa muuan kummallinen kaksijalka, mutta tietä ulos ei ollut, joten kollin koko elämä rajoittui noiden neljän seinän sisälle.
Lepinkäinen oli pentuna erityisen auktoriteettivastainen ja kyseenalaistava rämäpää, mikä aiheutti närää populaation jo valmiiksi räjähdysherkässä ilmapiirissä. Tästä syystä kolli riiteli paljon muiden lauman kissojen – eritoten porukan johtajan – kanssa. Kiristynyt tunnelma ladossa laukesi viimein, kun eräänä myrskyisenä yönä Lepinkäisen ollessa vajaan seitsemän kuun ikäinen ladon katon läpi kaatui puu, mikä tarjosi kissoille pakotien ladon ulkopuolelle. Osa kissoista päätti jäädä ainoaan koskaan tuntemaansa kotiin, mutta jotkut, kuten Lepinkäinen, tarttuivat välittömästi tilaisuuteen ja jättivät ladon.
Lähdettyään Lepinkäinen vaelsi pitkiä aikoja yksin vailla määränpäätä ja tunsi lopulta olevansa umpikujassa. Taivasta kolli ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin ja erityisesti yötaivas lukemattomine tähtineen kiehtoi nuorta kissaa syvästi. Hänellä oli tapana katsella öisin tähtitaivasta ja hiljalleen hän huomasi, että yksi tähti pysyi aina paikoillaan. Tähti, jonka kolli nimesi Suunnannäyttäjäksi, tarjosi hänelle kiintopisteen oudossa maailmassa. Paremman suunnan puutteessa Lepinkäinen lähti seuraamaan tähteä uteliaana siitä, mihin se hänet kuljettaisi.
Seurattuaan Suunnannäyttäjää monen kuun ajan, Lepinkäinen saapui lopulta Varjoklaanin reviirille. Epäonnekseen kolli törmäsi klaanin senaikaiseen päällikköön, Riekotähteen, joka lähes tappoi yksinäisen kulkurin. Riekotähden oppilaan Kurpitsatassun ansiosta Lepinkäinen selvisi kuitenkin hengissä ja kaksikosta muodostui hiljalleen hyvät ystävät. Kun Varjoklaani joutui Riekotähden karkotettujen kannattajien myrkytyshyökkäyksen kohteeksi, Lepinkäinen auttoi selvittämään syyllisen ja ansaitsi mahdollisuuden liittyä klaaniin.
Muuta: Lepinkäislaululla on tarkat aistit, etenkin hajuaisti, minkä takia kolli on etevä jäljittäjä, ja sen ansiosta myös hyvä metsästämään. Kaksijalkaloissa matkatessaan kolli tottui kiipeilemään korkeita rakennelmia pitkin, joten hänestä on kehittynyt kokenut ja hyvä kiipeilijä. Hän viettää pitkiä aikoja tähtitaivasta katsellen ja sille puhuen sekä toimii mielellään leirin yövartijana. Inhoaa kovaa meteliä ja pitää luonnon äänistä, varsinkin lintujen laulusta.
Toiveet: Merkityksen löytäminen.